Hanakoilta laadukkaat ilmalämpöpumput

Asianmukainen ja toimiva ilmastointi edistää terveyttä, lisää viihtyisyyttä ja parantaa merkittävästi työssä jaksamista. Uutta ajattelua edustaa se, että ilmastointilaitteen tulisi sopia saumattomasti kodin tai toimiston sisustukseen. Kohonnut sähkön hinta tekee ilmalämpöpumpun hankinnan nyt entistäkin kannattavammaksi. Säästöä lämmityskustannuksissa voi parhaassa tapauksessa syntyä jopa satoja euroja vuodessa ja näin ollen ilmalämpöpumppu maksaa itsensä nopeasti takaisin.

Ilmalämpöpumpussa sähköä kuluu kompressorin ja puhallinmoottoreiden toimintaan. Kylmäaineen välityksellä energiaa siirretään ulkoa sisään tai päinvastoin. Tämä energian siirtyminen ilmalämpöpumpun avulla tulee käytännössä edullisemmaksi kuin lämpöenergian synnyttäminen sähkövastuksella.

Talvella lämpöä - kesällä viileää

Vain kovimpina pakkaspäivinä ilmalämpöpumppua ei kannata käyttää. Tällöin ulkoilmasta ei saada siirrettyä riittävästi energiaa sisätilojen lämmittämiseen. Lämmityskauden aikana syyskuusta - toukokuuhun keskilämpötila on kuitenkin yleensä reilusti plusasteiden puolella koko maassa. Etelä-Suomessa pakkaset eivät ole niin kovia kuin Pohjois-Suomessa, joten hyötysuhde on etelässä korkeampi, mutta Pohjois-Suomessa on vastaavasti pidempi lämmityskausi.

Kesäisin ilmalämpöpumpun toiminta käännetään päinvastaiseksi ja se toimii jäähdytyslaitteena. Lämpimillä ilmoilla ikkunoita ei tarvitse pitää auki ja hyönteiset, siitepöly, pakokaasut ym. epäpuhtaudet eivät pääse niin helposti sisätiloihin. Lisäksi ilmalämpöpumpun suodattimet poistavat tehokkaasti sisäilmaan jo joutuneet epäpuhtaudet.

Ilmalämpöpumppuja on kahta päätyyppiä: ON/OFF-malleja ja invertteri-malleja. Perustoiminnoiltaan ON/OFF- ja invertteri-mallit ovat samanlaisia. Erona on kompressorin toimintaperiaate.

ON/OFF-malleissa kompressori kytkeytyy päälle ja se käy vakionopeudella, kunnes sisäyksikön termostaatti havaitsee, että haluttu lämpötila on saavutettu. Tällöin kompressori pysähtyy ja lähtee jälleen käymään kun sisälämpötila muuttuu riittävästi.

INVERTTERI-malleissa kompressori kytkeytyy päälle ja käy aluksi nopeasti kunnes haluttu lämpötila sisätiloissa saavutetaan. Sitten kompressori hidastaa pyörimisnopeutta ja käy hiljalleen ja pitää tällä tavalla yllä säädettyä lämpötilaa.

ON/OFF-mallin etuna on edullisempi hankintahinta. Inverteri-mallin etuna on nopeampi ja tasaisempi lämpö sekä parempi hyötysuhde.

Tervetuloa Hanakoille tutustumaan markkinoiden suosituimpiin ilmalämpöpumppuihin. Asiantuntijan kanssa löydät helposti sinulle sopivimman ratkaisun. Hanakoilta saat liikkeen palveluiden mukaan myös ammattitaitoisen asennuksen sekä käyttöön opastuksen.